perjantai 23. joulukuuta 2016

Hyvää joulua!

Taas on tullut aika toivottaa hyvää joulua, ja samalla paljastettakoot että seuraavat talvikyläläiset ovat suunnittella ensi keväälle. Lisää yhdistelmästä ja suunnitelmista ensi vuoden puolella. :)


tiistai 7. kesäkuuta 2016

Vanni 4 v ja nuoriso luonnetestissä

Vanni-tanni-talleroinen täytti maanantaina jo 4 v. Synttäreitä ei kummemmin juhlittu kun viikonloppu oli jo hulinoitu vieraiden kanssa. Siinä oli varmaankin riittävästi lahjaa Vanskille. Synttärikuvakollaasi otettiin jo ennakkoon viime viikolla, kun satuttiin käymään suolla tupasvillameren keskellä.

OI000617

OI000618

OI000620

OI000627

OI000623

Perjantaina meille sitten pölähtikin vähän lisää karvanaamoja kun Tiia tuli Hilpan ja Saivan kanssa vierailulle, ja toivat mukanaan vielä Väpänkin. Voi sitä sirkusta minkä tuommoinen seitsemän hurttaa saavat aikaan, mutta mahtavaa oli nähdä kuinka ongelmitta vierasporukka solahti oman lauman sekaan ilman rähinöitä. Salli ja Saivakin muistavat vielä toisensa, vaikka edellisestä kohtaamisesta on jo melkein pari vuotta aikaa. Ja niin vain kaksi lähes saman ikäistä, suht dominoivaa narttua ovat toistensa seurassa kuin tyhjää vain. Nuorisollahan nyt toki ei keskenään ole ongelmia, ja Väpäkin sen verran hyvin Mustoa kunnioittaa että alistuu sille ihan ilman että Muston tarvitsee edes komentaa. Terrierille Saiva kävi sanomassa että minä olen sitten sinua ylempänä, mutta ärrieri uskoi sen heti eikä siihenkään rähinää tarvittu. Nartuilla on selkeästi hyvä auktoriteettiasema. :D

Koko hunnilaumasta kuva tässä blogin ylätunnisteessa, kun kerrankin saatiin kaikki Talvikylän koirat samaan kuvaan. Toki joukossa on myös yksi vierailija ja yksi vääränrotuinen, mutta liekö tuolla niin väliä. Päivittelin muutenkin ulkoasua kesäisempään kuosiin ja koirien tietojakin ajantasalle niiden omille sivuille.

Lauantaiaamuna sitten pakattiin Vanni, Hilpa ja Väpä autoon ja suunnattiin kohti Kemiä luonnetestiin. Tytöt ilmoitin testiin jo helmikuussa, ja nyt muutama viikko sitten hoksasin kysyä josko Väpäkin vielä mahtuisi mukaan. Ja mahtuihan se onneksi, niin saatiin koko porukka testattua samalla reissulla. Tuomareina testissä olivat Reijo Hynynen ja Jari Laine.

Tulosrivistö näytti päivän päätteeksi tältä:

Väpä, Talvikylän Metsänpeikko:

Toimintakyky: +1b, kohtuullisen pieni
Terävyys: +1a, pieni ilman jäljellejäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu: +1, pieni
Taisteluhalu: -1, pieni
Hermorakenne: +1a, hieman rauhaton
Temperamentti: +2, kohtuullisen vilkas
Kovuus: +1, hieman pehmeä
Luoksepäästävyys: +2a, luoksepäästävä, aavistuksen pidättyväinen
Laukauspelottomuus: +++, laukausvarma

Kokonaispisteet: +110


Hilpa, Talvikylän Metsänhaltia:

Toimintakyky: +1b, kohtuullisen pieni
Terävyys: +1a, pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu: +1, pieni
Taisteluhalu: -1, pieni
Hermorakenne: +1b, hermostunein pyrkimyksin
Temperamentti: +2, kohtuullisen vilkas
Kovuus: +1, hieman pehmeä
Luoksepäästävyys: +3, hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus: +++, laukausvarma

Kokonaispisteet +125


Vanni, Ikijään Erämaan Enkeli:

Toimintakyky: +1b, kohtuullisen pieni
Terävyys: +1b, ei osoita lainkaan terävyyttä
Puolustushalu: -1, haluton
Taisteluhalu: -1, pieni
Hermorakenne: +2, tasapainoinen
Temperamentti: +2, kohtuullisen vilkas
Kovuus: +1, hieman pehmeä
Luoksepäästävyys: +3, hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus: +++, laukausvarma

Kokonaispisteet: +158

Erittäin tyytyväinen olen kaikkien koirien tuloksiin. Oikeastaan kukaan ei juurikaan yllättänyt millään osa-alueella, ja mikä parasta, kaikkien toimintakyky ja hermorakenne ovat plussalla eli kutakuinkin peruspalikat ovat päässä paikoillaan. Myös laukausvarmuus on erittäin positiivinen asia. 
Videot tulevat jossain vaiheessa sitten myös näytille. Haalaria emme valitettavasti saaneet videolle, kun se oli sijoitettu vähän hankalaan paikkaan, mutta muuten ulkona tapahtuneet osa-alueet ovat tallessa.

Hilpalle saatiin kevään aikana myös loput terveystulokset tehtyä ja samalla otettiin verinäytteet geenitestejä varten. Geeniarpajaisissa ei käynyt hirmuisen hyvä tuuri, sillä Hilpa on terve vain pompenin osalta, ja prcd-PRA:n ja DM:n osalta se on kantaja. Hieman siis lisähaastetta uroksen etsintään, mutta jospa me joku sulho sille näilläkin tiedoilla löydettäisiin. 

Loppuun vielä kuvia, jotka ovat nyt vähän Vanni-voittoisia kun se on ainoa joka jaksaa vielä poseerata. :D

OI000653

OI000652

OI000651

OI000650

OI000649

OI000648

OI000644

OI000611

P5280021

OI000534

OI000554

OI000586

OI000556

OI000497

OI000499

OI000509

P5120051

9.5. Kesälook.
Musto sai taas kesäturkin.

29.4. Reissukoirat polulla jälleen.


tiistai 26. huhtikuuta 2016

Terveystuloksia

Tässäpä on taas tovi vierähtänyt ja jotain uuttakin kerrottavaa sillä välin tullut. Tammikuun aikana saatiin Sallin ja Hilpan silmät tutkittua ja molemmat saivat terveen paperit.

Aiemmin kirjoittelin Väpän pissaongelmista, ja niihinkään ei lopulta löytynyt mitään fyysistä selitystä vaikka verikokeita otettiin useita. Nyt pidemmän ajan seurannan jälkeen on tultu siihen päätelmään, että Väpä aktiivisena koirana reagoi ajoittaiseen aktiviteetin puutteeseen, mikä näkyy sitten itsensä viihdyttämisenä vettä juomalla, ja toki sen seurauksena sitten pissattaakin enemmän. Ainakin ongelma tuntuu helpottuvan silloin kun aktivoinnin määrää lisätään. Väpähän asustaa perheessä, jossa on pieni lapsi ja tehdään vuorotyötä, joten ymmärrettävistä syistä koiran aktivointi jää välillä vähemmälle. Mutta helpottavaa toki tietää, että vika on ennemmin "korvien välissä" kuin elimistössä, ainakin nyt näiden kokemusten perusteella.

Väpä kävi viime viikolla luustokuvissa ja polvitarkissa ja eilen saimme tulokset. Polvet ja kyynärät nollaa ja lonkat C/C. Eläinlääkärin arvion mukaan lonkat olisivat voineet olla paremmatkin, mutta kennelliitosta se toki lopullinen tulos annetaan joten näillä mennään. Väpää voi kysellä A-lonkkaisille ja muutenkin terveille ja suvultaan sopiville nartuille. Se alkaa olla nyt sen ikäinen että voisi yhden tai kaksi narttua astuakin. Silmät tutkitaan myöhemmin, tai toki tarpeen mukaan jos kysyntää löytyy. Myös geenitestejä voin teettää tarvittaessa.

Vielä olisi lähiaikoina Hilpan polvitarkastus ja geenitestit ja kesäkuun alussa mennään Hilpan ja Vannin kanssa Kemiin luonnetestiin. Jännittävää nähdä miten naperot reagoivat testin kamaluuksiin. Hilpalle on jo alustavasti mietitty sulhoja ensi talven juoksuun, mutta suunnitelmat ovat toki auki niin kauan että loputkin tulokset saadaan tietoon. Olisihan tuo ihana saada ensi keväälle taas pentutohinaa taloon.

Sallin kanssahan me käytiin kokeilemassa vähän extempore-astutusta 14-vuotiaan Ciasman Pikipeikon luona, kun kuulin että se voisi vielä kyetä astumaan. Mutta valitettavasti touhu ei kovasta yrityksestä huolimatta onnistunut, joten pikapentuja ei nyt ole tulossa. Tarkoitushan ei ollut Sallia enää astuttaakaan, mutta tilaisuus oli aika vastustamaton niin siksi käytiin kokeilemassa. Nytpä Sallilla alkaakin olla jo sen verran ikää että enää en sille lähde pentuja haaveilemaan, vaan jätetään ne hommat seuraavalle sukupolvelle. Voi kun olisikin tuo Vanni ollut jalostuskelpoinen, se kun näyttää olevan niin helppo astutettava. Musto on nytkin viime päivinä astunut sen useaan kertaan tuossa kotipihassa. Sallihan on hankala tapaus ollut aina, eikä tilanne ole ilmeisesti ekan pentueenkaan jälkeen muuttunut. Peikko olisi kyllä ollut hieno vanha herra, jolle soisi toisenkin pentueen vielä tulevan.

Muutenpa meille ei ihmeempiä kuulukaan, perusarkea ja kesän ja retkikauden odottelua.


P1010180
Uusi vuosi aloitettiin Lapissa.

P1040493
Nuo ne jaksaa riehua.

OI000882
Mustapoika

OI000042
Musto mulahti jäihin tammikuussa. Onneksi sain kiskottua hihnalla ylös.

P1180021
Kovien pakkasten aikaa.

P1180041

P1180086
Vanni rakastaa pakkasta.

P1180092
Näillä töppösillä kyllä tarkeneekin.

P1210161
Joenjäällä kirmailua.

P2130244
Helmikuussa käytiin Kuopiossa Saivaa ja Hilpaa moikkaamassa.

P2130241

P2130221
Hilpa se ei ole tainnut paljoa kolmessa vuodessa aikuistua.

P2130210

P2130188

P2270115 (2)
Helmikuun lopulla retkeiltiin Simojärvellä.

P2270108

P2280175

DSC_0766
Lauma on viihtynyt häkissä päivisin.

P3140024
Kevättalvella hiihdettiin paljon.

P3140019
Onko mun pakko olla hihnassa?

P3200145

P3200131
Muston etsintäreissulla kantohankien aikaan. Poika teki omatoimisen viikonloppuretken, mutta löytyi onneksi kunnossa.

P3170033

OI000229

22.4. Aamuretkellä Pilpasuolla.
Vannin kanssa tehtiin retki Pilpasuolle.

OI000328
Vaellusreissuja varten ostettiin tassutossut (esim tassuhaavojen
varalle). Vanni ei ihan hirveästi arvosta.